torstai 2. tammikuuta 2014

Lihapullat tomaattikastikkeessa


OIKEIN HYVÄÄ ALKANUTTA UUTTA VUOTTA 2014 teille kaikkille!!!! <3 <3 <3

Uudeksi vuodeksi tein lihapullia.....ja itseasiassa kokeilin ihan uutta reseptiä. Niistä tuli syötävän hyviä!

Tässä ohjetta sinullekin;

Lihapullat tomaattikastikkeessa

valmistusaika 1 tunti, ann. 6
lihapullat:
n. 800 g jauhelihaa
1 sipuli
sopivasti korppujauhoja ja vettä
1 ½ tl suolaa
mielen mukaan mausteita
1 kananmuna
tomaattikastike:
1 tlk tomaattimurskaa (500g)
1 prk tomaattipyreetä
1 tl suolaa
1 rkl hunajaa
mielen mukaan mausteita 
päälle vähän juustoraastetta
Laita korppujauhot isoon kulhoon, vettä päälle, jätä turpoamaan. Laita perään myös mausteet ja kananmuna, lopuksi jauhelihat. Sekoita kunnolla sekaisin.
Pistä uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Pyörittele taikina  isoja palloja, ja laita korkeareunaiseen uunivuokaan.
Sekoita sitten tomaattikastike. Laita  tomaattimurska kulhoon, huuhdo tölkki tilkalla vettä ja lisää se kulhoon. Lisää purkillinen tomaattipyreetä kulhoon, huuhtaise loputkin mukaan. Mausta suolalla ja mausteilla, lopuksi vähän hunajaa taittamaan tomaatin hapakkuus. Kaada kastike uunivuokaan lihapullien päälle. Ja laita päälimmäiseksi juustoraaste.
Paista ensin n. 20 min 200 asteessa, vähennä sitten 175 asteeseen ja paista vielä puoli tuntia. Kypsyys kannattaa tarkistaa jostain keskellä olleesta pullasta. Tarjoa keitettyjen perunoiden, muusin tai pastan sekä raikkaan salaatin kera.



Näiden kanssa syötiin perunoita ja salaattia....tässä kuvaa salaateista.....





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta. Jauhelihasta "lehtipihv...