sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Virpomisvitsa

Viikko aikaa, kun pikku noidat lähtevät taas virpomaan.  
Palmusunnuntai oli Karjalassa nimeltään virposunnuntai. Lapset keräsivät pajunoksia ja koristelivat niitä. Varhain palmusunnuntaiaamuna perheenäiti virpoi lapset ja karjan, siis ne, joiden kasvua toivottiin. Isäntä virpoi hevoset. Lapset lähtivät aamulla virpomaan kummia, sukulaisia ja naapureita.

Tässä tämän vuoden virpomisvitsan malli + tarvikkeet;
-höyheniä
-kreppipaperia/silkkipaperikin käy
-sakset
-liimaa
-pajunoksa

Itselläni oli kotona vain punaista kreppipaperia, joten tein sillä kukkia. Alakuvassa olen piirtänyt mallin avulla ympyrän ja leikkasin sen. Ympyräthän voi olla eri kokoisia. Näin tulee erikoisia kukkia.



Ota ympyrä ja keskeltä vähän "nipistä" yhteen. Laitoin sitten keskikohtaan liima tipan ja siihen sitten höyhenen. Puristin niin että höyhen liimaantuun ympyrään kiinni.


Ympyrä kukan keksiosaan ulkopuolelle liimaa ja sitten se liimataan pajunoksaan kiinni ja annetaan kuivua rauhassa.

Oksaan voit laittaa erivärisiä kukkia joka tekee oksasta värikkäämmän ja tietysti taas nuo höyhenet voivat olla erivärisiä nekin tuovat väriä oksaan.





Virvon, varvon,
tuoreeks terveeks,
tulevaks vuueks.
Vitsa siulle,
palkka miulle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...