keskiviikko 26. elokuuta 2015

Pulled bread

Pulled bread sopii mainiosti keittojen ja salaattien kaveriksi illanistujaisiin, brunssille tai iltapalalle. Sen voi tehdä alusta alkaen taikinasta tai oikaisemalla valmiista leivästä. Ja minähän sitten oikaisin kun siellä mökillä ei viitsinyt leipoa…… Pulled bread voi tehdä valintasi mukaisesti  suolaisesta tai makeasta.  Minä tein suolaisen version.

****Ostin hiivaleivän, valmiin maustevoin (valkosipuli) ja voimakkaan makuista juustoa laitoin. Joukkoonhan voi laittaa omaa mieli juustoa.

-Leikkaa leipään ristikko siten, että viillot yltävät lähes leivän pohjaan saakka. 
-Laita leipä reilunkokoisen alumiinifolion päälle uunipellille. Viipaloi voi. Jaa viipaleet leivän vakoihin tasaisesti. Viipaloi juusto n. 1/2 cm:n paksuisiksi viipaleiksi. Laita viipaleet vakoihin. Ja sulje folio.
Paista leipää uunissa 200 asteessa 7 min. Avaa folio. Jatka paistamista vielä n.15min tai kunnes juusto on sulanut ja leivän pinta rapeutunut.

Meillä syötiin helpon kanasalaatin kanssa. Ohje täältä, lisäsin tuohon ohjeesee/ salaattiin viinirypäleitä. 

Kannattaa tehdä vähän leveämät lohkot.....n. 2 cm

Minulla tälläinen uusi tuttavuus juuston osalta.




Tässä kuvaa kanasalaatista....



2 kommenttia:

  1. Aivan ihanan näköisenä menossa uuniin....juustoa, juustoa...nams! Pitää oikeasti kokeilla, kun tulee enempi vieraita. Kiva vaihtoehto jonkun keiton/grilliruoan seuraan myös. Kiitos vinkistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, keiton kanssa varmaan tuo leipä maistuu taivaalliselta :) Ja muutenkin oli kyllä ihanaa syötävää.

      Poista

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...