lauantai 13. toukokuuta 2017

Seurasaari

Huhtikuun loppu puolella tuli  käytyä kauniissa Seurasaaressa. Silloin oli kaunis aurinkoin päivä eikä sadellut.....Sieltä kun lähdimme ja istuin linja-autossa, alkoi satamaan ihan kaatamalla! Joten minulla oli tosiaan ihanaa tuuria, kävellä kolmisen tuntia ja nauttia maisemista, rakennuksista ja saaren monimuotuisesta maastosta! Kauniina päivänä siellä saa kyllä mukavasti aikaansa menemään....

Ensin pieni info......ja sitten valokuvia reissustani;

Seurasaari
 
Sijainti
Länsi-Helsingissä Meilahden eteläpuolella, noin 5 km keskustasta

Seurasaari on suosittu ulkoilupuisto, jossa sijaitsee kaikkien suomalaisten tuntema ulkoilmamuseo. Saaresta tehtiin kansanpuisto jo vuonna 1890. Se oli suosittu työläisväestön retkikohde ja juhlien pitopaikka. Moniin uutuuksiin, kuten valokuvaus, jäätelönmyynti ja ilotulitus, helsinkiläiset tutustuivat juuri Seurasaaressa.
Alussa saareen oli vain laivayhteys, silta valmistui vuonna 1892. Nykyisin saaressa käy vuosittain kymmeniä tuhansia matkailijoita ja ulkoilijoita. Erityisesti Seurasaaren juhannus on suuri kansanjuhla.
Seurasaaren luonto on metsäistä kallioisine mäkineen, kosteine notkelmineen ja lehtoineen. Saaren eläimet ovat tottuneet ihmisiin, mutta eteläranta on suojeltu lintupoikueiden ruokailualueeksi. Seurasaaren pinta-ala on noin 46 ha.

-tieto Helsinkin kaupungin sivuilta-















 















































Tälläistä kuvaa Seurasaaresta.....toivotaan että nautit maisemista yhtä paljon kuin minä siellä ollessani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tee minusta iloinen ja kommentoi minulle juttujani! =D

Loma hommeleita

 Pari päivää lomasta mennyt ja paljon pientä puuhastelua on tullut tehty ja apuna ollut. Tulee itselle hyvä mieli kun pystyy olemaan apuna. ...