keskiviikko 17. huhtikuuta 2024

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan". 

Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa salaattia.

Nuudelisalaatti

1 pkt  nuudelia

1 pkt mandariinia

mieli salaattia

kurkkua

tomaattia

Tee ohjeen mukaisesti nuudelit. Voit pieniä ne ennen kuin laitat kuuman veden.  Pieni muutkin raaka-ainet mieli kokoosi. Sekoita ainekset.

Tässä oli salaatinpohja. 

Ensimmäisenä päivä söin ihan noin salaattia. 

Toisena päivänä otin annokseni eriastiaan ja siihen lisäsin tonnikalaa.

Kolmantena päivä lisäsin omaan annokseen salaattijuustoa. Illalla sitten söin loput salaatit ja lisäsin joukkoon broileria.

Moni muotoinen salaatti vai mitä. Maukasta salaatti hetkeä sinulle!

lauantai 13. huhtikuuta 2024

Pihin emännän lehtipihvi jauhelihasta

Näitä pihvejä olen tehtyä muutaman kerran aikaisemmin. Ja pihvit ovat siis pelkkää jauhelihaa, ei mitään muuta.

Jauhelihasta "lehtipihvit"

Mausta jauheliha; mustapippurilla ja suolalla

Jaa jauheliha n. 100g "palloihin"

Laita jauheliha pallo kahden leivinpaperin väliin ja kaulitse varovasti ohkaseksi levyksi. 

Kun olet saanut pihvisi ohkaiseksi, ota pääli leivinpaperi pois ja nosta pihvi toisen leivinpaperin avulla paistin pannulle. Irroita varovasti pihvi pannulle.

Pihvit valmistuvat pannulla nopeasti. 

Nämä pihvit ovat hyviä ihan pelkästään näinkin, mutta myös erinomaisia mm. hampurilaispihveinä. Meillä miehet söivät hampurilaisen välissä, ja minä söin paistettujen perunoiden ja kastikkeen kanssa.






perjantai 12. huhtikuuta 2024

Päivän pörinöitä

Maalis-huhtikuun vaihde on ollut tosi mielenkiintoinen. Pitkään hiljaa ollut sairauteni on jälleen astunut elämääni rytinällä. Eikä nyt mitenkään ota tasaantuakseen. 

Viimeisen kolmen viikon sisällä olen ollut töissä vain 1½ päivää. Ensin oli loma ja sitten se työpäivä (+ ½ pvää) ja sitten onkin ollut sairaslomaa.

Puoltoista viikkoa sitten  meinasi taju lähteä. Se oli kyllä aikamoinen järkyttävä kokemus....maassa kun makasin tuli mieleen; nosta jalat ylös, nosta jalat ylös.....

Se auttoi.....

Tässä on yksi minun virkkaama mukin lämmitin.

Minulla on siis Meniere ja lyhkäysyydessä se on; Ménièren taudilla tarkoitetaan kohtauksellista oireyhtymää, johon kuuluvat huimauskohtaukset, kuulon huononeminen, korvien soiminen sekä korvien paineen tai täyttymisen tunne. Vaivan perussyy on tuntematon. Oireiden synty liittyy sisäkorvassa olevan nesteen lisääntymiseen. Tämä taas vaikuttaa häiritsevästi tasapainoon ja kuuloon.

Tauti alkaa yleensä 20–60 vuoden iässä. Vaiva on melko harvinainen, ja sitä esiintyy noin 2–5:llä 1000:sta.

Nyt alkaa pää olemaan ok...välillä vähän heitätyttää ja illoissa on ollut opeteltavaa...en vaan osaa mennä nukkumaan aikaisin....pitäisi varmaan opetella lepäämään päivisin...tai kun töistä tulen. 

Täytyy taas opetella taudin uudet kujeet jotta pärjää sen kanssa. Olen myös miettinyt tulevaisuutta, mutta siitä sitten enemmän kun / jos ne toteutuvat...nähtäväksi jää.

No, mutta tuo taudista. Onneksi on ollut paljon hyviäkin hetkiä...ja päässyt tekemään / elämään ihan normi elämää. 

Olen leiponut (kukkoset), virkkaillut, käynnyt haravoimassa ulkona jne...No, mutta tässä kuvina pienten selvitysten kera.

Minun virkaus kaveri kotona on kissamme Kassu. Tässä kuvassa ulkona näkyy vielä lunta, mutta ihan viikon sisällä lumen määrä on silmissä vähentynyt. 

Tässä tämän kevään taimia.......Niitä olen nyt laitellut yksittäin kasvamaan...että vahvistuisivat. Innolla odotan että pääsen ne ulos viemään! 

Kun oikein tarkasti katsoo kuvaa, niin huomaa jäniksen papanoista. Niitä on meidän piha täynnä. Tästä meidän pihan läpi menee joku jänisten oma polku. Täytyy tosiaan miettiä miten laittelen näitä minun kasveja ulos, etteivät jänikset luule että olen heille ostanut evästä!

Poikani kysy että mitä teen.....hmmmmm..en tiedä, pipoa, takia, peittoa 😂😂😂😂😂😂😂

Smoothie;
*pensasmustikoita
*kaurahiutaleita
*vadelmakeiton loput
*pikkusen hunajaa
*Kreikkalaista jogurttia, maustamatonta
Näistä aineksita syntyi minun tämän päivän smoothie.


Tämän uuden harrastukseni (postcrossing) myötä olen ihan koukkuun jäänyt postikorteihin. Niitä olen nyt tilaillut eri paikoista. Kuvassa viimeisimmät postiin tulleet kortit. Nuo olivat aivan ihania kortteja.
En ollut ajatellutkaan miten ihmeellisiä kortteja ihmisten keräillevät. Minusta nimittäin on kiva laittaa sellaista korttia eteenpäin, mikä osuisi tämän kortin saajan keräily kohteeseen.  

No, mutta......miten sinun päiväsi on mennyt?

torstai 11. huhtikuuta 2024

Kukkoset

Kukkoset, tai niin kuin jotkut kutsu vat - pyöröset, ovat Pohjois-Karjalasta kotoisin oleva perinneruoka, jotka sijoittunevat olomuotonsa ja makunsa puolesta mielestäni, sämpylän ja karjalanpiirakoiden välimaastoon. 

Minun isäni vanhemmat ovat karjalasta ja äitini vanhemmat ihan nykyisen rajan tuntumasta.

Minun mummot paistoivat suurimmalta osin karjalanpiirakoita. Harvemmin näitä kukkosia leipoivat, mutta kyllä niitäkin syötiin. 

Olen omille lapsilleni yrittänyt siirtää näitä leivonta taitoja vai sanoisinko ihan hienosti että, olen siirtänyt kansanperinnettä.

Minusta tärkeää tietoa lapsilleni. Tietävät mistä heidän juuret ovat....ja miksi minä tein heille näitä perinneruokia!

Kukkoset

24-30 kappaletta

hiivaleipätaikina

5 dl piimää

50 g tuorehiivaa

½ rkl suolaa

1 rkl tummaa siirappia

n. 10 dl hiivaleipäjauhoja

 ½ dl rypsiöljyä

täyte riisipuurosta

2 dl puuroriisiä

3 dl vettä

1 l punaista maitoa

1 tl suolaa

1 kananmuna tarvittaessa

voiteluun

75 g sulatettua voita

Keitä ensin riisipuuro. Lisää puuron joukkoon yksi kananmuna kuohumista estämään.

Valmista taikina. 

Sekoita kädenlämpöiseen piimään hiiva, sokeri ja suola. Vatkaa ja alusta osa jauhoista mukaan, lisää  öljy. Vaivaa taikinaa jauhoja lisäten, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.

Jaa taikina kahtia ja tee taikinapaloista tangot. Jaa tangot 12-15 osaan ja pyöritä taikinapalat palloiksi leivinpaperoidulle pellille. Kohota sämpylöiksi ja paina juomalasilla kohonneiden taikinapallojen päälle syvennys. 

Täytä syvennys jäähtyneellä riisipuurolla.

Jaa täyte tasaisesti kaikkiin kukkosiin (reilu 1 rkl per kukkonen), yksi täyte riittää juuri tälle taikinamäärälle. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, tai kunnes kukkoset ovat saaneet ruskeita pilkkuja ja pohja on saanut väriä. Voitele kukkoset sulatetulla voilla ja anna jäähtyä hieman ennen tarjoilua.






Olen tehnyt aikaisemmin näitä kukkosia, mutta eri ohjeella, löydät TÄÄLTÄ toisen ohjeen.

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Voi eilistä ilon päivää

 Kyllä tuota eilistä päivää oli odotettu, kuin "kuuta nousevaa".

Ja niinkuin se toinen sanonta menee "odottavan aika on pitkä", niin kyllä se on ollut tosi pitkä!!!

Liityin postcossing rinkiin 20.2.2024. Mutta enhän minä löytänyt alkuun sopivia kortteja, joten teetin omista valokuvistani ensimmäiset lähtevät korttini. No, siihen meni hiukan aikaa.

Mutta ensimmäiset viisi korttiani sain lähtemään  6.3. 

Siitä alkoi jännitys miten pitkään kortit matkustavat.... no, matkustivat ne  6 pvästa - 23 pvää. Nyt olen pikku hiljaa saanut seuraavat 7 korttia matkustamaan uusiin kohteisiin....

Tällä hetkellä kortteja on lähtenyt 12 kpl maailmalle, joten minä odotan 10:tä korttia postilaatikkooni. 

Tai no, oikeastaa 4:ää, kun ne 4 ovat saapunut jo perille. Ja ne 6 muuta vielä matkustaa tuolla jossain lentokoneissa, laivoissa, junissa, linja-autoissa.....

Tämän johdosta minä joudun opettelemaan odottamista, minä olen niin hätäinen joissain asioissa ...kaikki kiva pitäisi sujua nopeasti....Ei millään jaksaisi odottaa tulevia kortteja. 

No, niinhän se ei vaan mene, että tänään laitan kortin ja huomenna saan itse kortin.

Eilen postilaatikkoon kolahti 2 kortti...ekat korttini!! JEEEEEEEEEE...........

Kummatkin kortit olivat Saksasta. 

Jännää oli nähdä että toinen oli lähetetty 12.3 ja toinen 23.3. Mutta kumpikin saavuivat samana päivänä perille.


Tuossa sen  kortin kulun tajuaa konkreettisesti.  Sama maa, mutta toinen kortti  matkusti yli kaksikymmentä päivää ja toinen tuli puolet nopeammassa ajassa.

Olin kyllä iloinen tulleista korteista. Iloitsen myös siitä, että tämä kortti tulo on päässyt nyt alkuun....

Löydät Krissen kortit blogista lisää tietoa tästä ihanasta harrastuksesta. Ja pääset näkemään miten ihania kortteja hän on saanut.....


perjantai 5. huhtikuuta 2024

Nuudeli-jauhelihalaatikko

Tänään tein nopean ruuan, mutta herkullisen. 

Tämä oli jälleen kokeilu, en ollut aikaisemmin tallaista tehnyt. Mutta kyllä kannatti kokeilla. Minun maun mukaista.

Tämä on helppo, nopea, herkullinen ja maukasta....

Nuudeli-jauhelihalaatikko

4-6 nuudeli pkt (riippuu miten isoon vuokaan teet)

400-700 g jauhelihaa

1 pss tacomaustetta + 1 dl vettä

1 prk tomaattimurskaa yrteillä

1 prk koskenlaskija ruoka & dippi cheddar juustokastike

2 prk ruokakermaa

päälle juustoraastetta

Paista ensin jauheliha ja lisää joukkoon tacomaustepussi ja vesi. 

Vuokan pohjalle laitetaan nuudeli"levyt". Niiden päälle sitten jauheliha. Jauhelihan päälle tomaattimurska. Ja sen päälle juustokastike. Sitten laitetaan ruokakermat ja ihan päällimmäiseksi juustoraaste.

Sitten vuoka uuniin 180-200 asteeseen. Ja se saa olla n. 20-40 min, kunnes nuudelit ovat pehmentyneet.










torstai 4. huhtikuuta 2024

Vain kolme kuvaa-haaste

 Uusi kuukausi ja uudet kolme kuvaa......Tässä ne ovat....

HERKKU...aivan ihanan herkun sain teen kanssa syötäväksi.

HEDELMÄ....vaikka sitä herkutellaan niin, täytyy sitä syödä vähän hedelmääkin.

Minä tunnustan. Olen koukussa HayDayhin, mobiilipeliin, jossa hoidellaan maatilaa. Enkä todellakaan ole ihan ainut pelaaja. Tietojen mukaan tätä peliä pelaa noin 10 miljoona muutakin pelaajaa, ympäri maapalloa. Ihana peli.


Jos mietit, että mikä tätä haaste on.....niin kurkkaa tänne, Kristiina K

Nuudelisalaatti

Tein töihin tälläisen salaatti "pohjan".  Vaikka tätä muutaman päivän kerkesin syömään, niin silti en syöynnyt yhtään päivää samaa...